HomeEsittelyNäytelmätTemplate DetailsDesign & FeaturesKuvagalleria ja Artikkelit | Liisa Ihmemaassa

Kuvagalleria ja Artikkelit | Liisa Ihmemaassa

Aamulehti / Vilma-Lotta Lehtinen, Kesäkatsoja 12.7.13

Katsomoon hiipi hihityttävä hysteria

Rönnin kesäteatterissa koivujen kainaloon, järven viereen, rakentuu jouhevasti Liisan ihmemaa. Sinne Lewis Carrollin kirjasta tuttu tyttönen tupsahtaa seurattuaan valkoista kania sen koloon. Minja Valkama on ihastuttava Liisa, joka seikkailee Herttakuningattaren puutarhajuhliin.

Näytelmässä aikuinen katsoja sai kenties enemmän naurtuhermojen kutittelua kuin lapset, sen verran absurdi meno välillä oli. Esimerkiksi, kun kaalimato Riku Seppälä intialaisen gurun pieetillä maha helisten ja ulisevat kärpässienet taustallaan saarnasi koko maailman alkaneen sienestä, ja että jokaisessa meissä on perhonen, tunnelma oli kuin lahkolaisleirillä. Lisäksi Hullun Hatuntekijän (Seppälä) ja Höperön Jäniksen (Kaisa Hietaniemi) yhteiskohtaus oli niin hysteerinen, etten voinut kuin ihmetellä ja nauraa.

Ohjaaja Jarmo Skön on saanut venytettyä tekijäporukkansa herkullisiin roolisuorituksiin. Kuitenkin Liisan seikkailu päättyy ontosti.

Ilmassa oli monien hahmojen välisiä konflikteja, jotka olisivat kaivanneet sovittelua. Lopuksi jäi hätäisyyden maksu, kun psykedeelisestä ihmemaasta vain tupsahdettiin nurmikolle Liisan kimpaantumisen jälkeen. Toisaalta, enpä ole teatterissa nauranut näin paljon moneen vuoteen.

APLODIT

Parhaat palat:

Ihmeellisintä
oli nuorimpien näyttelijöiden seuraaminen. Lapset eivät näytelleet yli, ihanaa!

Ruusuja annan musiikkinumeroille, jotka eivät olleet vaivaannuttavan pitkiä. Suvi Lindell-Mäkelä teki hyvät kappaleet.

Risuja saa äänentoisto, kun nätyttelijöiden mikit eivät toiminaat kunnolla.

Palatessani mietin, pitäisikö sitä itsekin nousta lavalle vielä joskus, yleisön pyynnöistä huolimatta.


Oriveden Sanomat / Anne Kotipuro 4.7.13

Kaikkein hulluimpia ovat ne, jotka eivät sitä itse myönnä

Jotenkin näin taidettiin todeta Liisa Ihmemaassa -esityksen hulluimmassa käänteessä.

Perin höpsöä ja paikoin vähän sekavaakin menoa on Rönnin estradilla tänä kesänä, mutta kyllä esitys muutamat makeat naurut kirvoittaa aikuseltakin.

Ohjaaja Jarmo Skön on yhdistellyt esityksen kahdesta käsikirjoituksesta, ja välillä katsoja on pihalla kuin lumiukko näyttelijöiden sanailussa, mutta ihmekös tuo. Niin monenlaisia eväitä on kirjailija Lewis Carroll keitokseensa lisännyt.

Rohkeutta ei puutu

Itse ainakin löysin sieltä uteliaan pikkutytön, Liisan, jota esittää näppärästi Minja Valkama. Hän ikävystyy perinpohjin tylsän (ja tarkoituksella ?) kovin yksitotisen, monotonisesti puhuvan isosiskonsa (Lila Lähde) seurassa, tapaa Valkoisen Kanin ja sukeltaa kaninkoloon tämän perässä. Siitä seikkailu vasta oikein alkaa.

Minja on reipas, 10-vuotias pikkutyttö, joka esittää ikäistään, osaa hyvin vuorosanat ja kasvattaa koko ajan rohkeutta näyttämöllä.

Ensimmäisen näytöksen lopussa olevan laulun säestysvolyymia kannattaisi nuoren ja taitavan äänimiehen, Juho Hildénin kuitenkin vielä hiukan säätää. Nyt Minjalla on liian kova urakka saada laulunsa kantamaan taustanauhan yli.

Mitkä loikat, Valkoinen Kani!

Valkoinen Kani (Suvi Lindell-Mäkelä) on omaksunut persoonallisen loikkimistavan, ja hänen elkeensä ovat muutenkin sopivan suuret erottuakseen katsomon takariville asti.

Ja tämä kani, tai oikeammin sen sisällä asuva nuori nainen, osaa myös säveltää! Itse toteutettu musiikki on yksi esityksen vahvuuksista, ja siinä on sopivasti vaihtelua. Jopa jazz-meininkiä on mukaan laitettu kuin mausteeksi.

Yksi näytelmän hauskimpia kohtia, jossa lavastustyöryhmällä on leikannut, on Liisan äkillinen kasvaminen taikajuoman vuoksi liian isoksi mahtuakseen Kanin pikkuiseen mökkiin. Onneksi hän palaa entiseen kokoon piparin nautittuaan.

Hippi-Kaalimato – ja hulluna teehen

Vesilahden lahja Rönniin, Ruovedelläkin näytellyt Riku Seppälä loistaa näyttämöllä kahdessakin loistoroolissa. Hän on Kaalimato, joka kierii nurmikolla ja ahmii ruohoa sekä intoutuu jotekin suorastaan psykedeeliseen menoon löytäessään sisäisen perhosensa.

Mihin meidän sisäiset perhoset ovat arjen puristuksessa nitistyneet?

Yhtä mainio Riku on Hulluna Hatuntekijänä, tosin päättymättömät teekutsut hysteriassaan ylittämättömän Höperön Jäniksen (Kaisa Hietaniemen) kanssa venyvät vähän turhankin pitkiksi. Kaisa on kuitenkin moni-ilmeinen näyttelijä, jonka esiintymistä on ilo seurata.

Värikkäiden muovikippojensa keskellä ja välillä pöydällekin ponkaisten he ovat riemastuttava parivaljakko, joka uskaltaa heittäytyä täysillä.

Yhtä antaumuksellinen on Kaisan esiintyminen Vilpikonnana. Tässä kohtaa suupieliä vetävät korvia kohti irtokilvellä varustetun merikilpikonnan koulumuisteloiden hauskat sananväännökset.

Puvustuksessa makeaa mahantäysi

Puvustuksen on ompelukoneella surrannut ja monin keinoin askarrellut Lioubov ”Lempi” Malodoucheva Sirkka Grönqvistin ja lavastaja Janinan Ahlforsin kanssa. Se on suorastaan herkullinen. Sillä annetaan vinkkejä, sillä nautiskellaan ja tarjotaan katsojalle mahantäysi silmänruokaa.

Parhaita paloja siitä ovat eläinasut kuten Irvikissan lila lookki, jonka sisällä ruumiinkieltään vapautuneesti käyttää Maria Svan. Irvikissa keikkuu jossain päin näyttämöä lähes koko ajan, joten ei ole samantekevää, mitä hän siellä tekee. Maria hoiti myös lauluosuutensa mallikkaasti.

Myös pelikorttisotilaat ovat hauskoja, puhumattakaan itse näyttävästä Herttakuningattaresta (Irma Koskela) ja hänen nöyrästä kuninkaastaan (Mika Ruokonen). Mika hyppää välillä myös Kalalakeijaksi, joka aukoo suutaan vettä etsien kuin aidompikin kala kuivalla maalla.

Kuningatar on pahimpia diktaatoreita muistuttava hahmo, kireä pokkurointia vaativa majesteetti, jonka suusta lennähtää tuon tuostakin ankarin mahdollinen tuomio: Pää poikki!

Häntä ei uskalleta ärsyttää, ja kuningattaren mielistely pensaskukkien maalaamisineen ja korkettibluffeineen menee jo yli laidan.Toisen näytöksen oikeuden käynti taas tuo mieleen historialliset näytösoikeudenkäynnit, joissa tuomio oli jo ennalta päätetty.

Kyseenalaista kasvatusta

Mainiosti heittäytyy rooliinsa myös Kreivitär (Anne Kahelin) tötterökampauksineen.

Hänen omintakeiset ja nykyaikana jopa lainvastaiset kasvatuskeinonsa herättävät huomiota, ja toiselta laidalta hiukan jo nyykähtäneet lastenrattaat tarjoavat yhden illan parhaista yllätyksistä. Yllätys on Silja Sutinen, mutta miltä hän näyttääkään!

Pippuri tekee pippuriseksi, happamuus johtuu etikasta ja kitkeryys kirvelistä, mutta lasten pirteys johtuu pirtelöstä.

Näin väittää Carrol Lewis, joten ei ihme, että suureen emalikattilaan omat ryytinsä heittävät myös kokit (Marja-Leena Viljanen ja Lila Lähde).

Heidän keittiössään hyödynnetään hienosti Rönnistä aiemminkin tuttua pyörivää lavastetta. Lavasteista puheen ollen: plussat niin musta-valkoiselle keittiölle, näyttävälle kuninkaanlinnan muurille ja pirteälle kanin mökille.

Miljöö on luomassa sadun illuusiota. Lopuksi voi Liisan tavoin todeta: Oliko se kaikki unta? Kerrankos tosielämässäkin uni ja todellisuus sekoittuvat.

Mukavaa, että kielenkäytöltään alatyylisen Rikoksen ja rakkauden jälkeen Rönnissä on taas nähtävää koko perheelle.

Ensimmäinen näytös viritti odotukset, jotka hivenen pitkänpuoleinen toinen näytös ei aivan lunastanut. Ehkä oikeudenkäyntiä olisi voinut hiukan tiivistää, mutta kokonaisuutena Liisa Ihmemaassa on kelpo kesäteatteria ja varsinkin nuorille esiintyjille todellinen näytön paikka.


Kansan Uuriset 2.7.2012, Reijo Kahelin

Aikuiset saavat elämänohjeita Ihmemaasta

Niin kuin saduissa yleensäkin, on Lewis Carrollin kirjoittamassa sadussa Liisa Ihmemaassa paljon elämänviisautta. Satu antaa oivia ohjeita aikuisille. Samalla se on viihdyttävä tarina lapsille.

Liisa Ihmemaassa on Oriveden Eräjärvellä toimivan Rönnin Kesäteatterin tämän vuoden näytelmä. Viime vuonna esitetyn Jari Tervon Rikos ja rakkaus -näytelmän jälkeen valinta on hieno. Tämän kesän näytelmä osoittaa, että yli 30 vuotta harrastajateatteria tuottanut Eräjärven Työväen Näyttämö pystyy monipuolisuuteen.

Ensimmäisen elämyksen Rönnin huvikeskuksessa Längelmäveden rannalla saa jo saapuessaan kesäteatterin katsomoon. Lavastuksen taiteellisesta vaikutelmasta on annettava täysi kymppi. Kun lavastusta käytetään hienosti ja se savupiippuineen ja kaninkoloineen myös toimii oivallisesti, loppuu jo arvosteluasteikko.

Janina Ahlforsin suunnittelema ja paikallisen työryhmän toteuttama lavastus koivumetsineen ja Hertta-kuningattaren linnoineen tuo upean kolmiulotteisen vaikutelman. Ahlfors on lavasteita maalatessaan toteuttanut ihmemaan viimeistä piirtoa myöten. Maalaukset ovat oma taidenäyttelynsä.

Lapset ovat pääosassa

Rönnin Kesäteatterissa rooleissa on 15 henkilöä. Mukana on suuri joukko lapsia, jotka esittävät milloin sieniä, meren eläviä tai muita omituisuuksia. Välillä he saavat olla Hertta-kuningattaren sotilaita tai eläviä krokettiportteja. Lapset kaikkinensa selviävät suuresta urakastaan mainiosti. Liisan roolissa on 11-vuotias Minja Valkama. Hän haluaa seikkailuun, jossa kaikki on vinksin-vonksin ja nurinkurin. Siihen hän myös päätyy. Minjalta käy niin laulu kuin puhekin. Kun avuksi on otettu mikrofonit, ei kuuluvuudessakaan ainakaan ensi-illassa ollut ongelmia paria herkkää laulua lukuunottamatta. Jossain vaiheessa Liisa huomaa, että koko jutussa ei ole päätä eikä häntää. Mutta sitä ennen hän on jo saanut totuuden siitä, että maailmaa pyörittää rakkaus. Kun järki käyttää kieltä, kieli on täynnä mieltä! Niinpä kaikkialla kannattaa näytelmän sanoman mukaan kuulostella ääniä ja tunnustella värejä ja jokaiseen hetkeen tarvitaan luovaa hulluutta.

Aikuiset tuovat hyvää ja pahaa

On vaikea sanoa, ovatko Höperö-Jänis ja Irvi-Kissa aikuisten vai lasten rooleja. Aikuisethan niitä esittävät, mutta he tekevät nämä roolit lapsia hauskuuttavalla ja heille mieliinpainuvalla tavalla. Molemmilla on oman hulluutensa ja pöhköytensä.

Filosofista pohdintaa on Ihmemaan kaalimadolla. Hän opastaa Liisalle koko maailman alkaneen sienistä ja päättyvän sieniin. Jos kaikki kykenisivät vapauttamaan kahleet, olisi maailmalla vielä toivoa, sanoo perhoseksi muuttuva mato. Aikuisten pahan teon aloittaa pippurilla lapsia kasvattava Kreivitär. Onneksi hänen kehotukseensa aivastavan lapsen lyömisestä ja hakkaamisesta, jopa seinään heittämisestä antaa Liisa oikean vastauksen: Ei saa, ei saa, lyödä ei saa ketään, emme lyö mekään.

Vielä pahempaa on luvassa Hertta-kuningattaren toimissa. Hänen sanomansa mukaan kaikilta on pantava pää poikki. No, onneksi kyseessä on vain näytelmä.

Juuri oikeanlaista teatteria

Tamperelaisen Jarmo Skönin ohjaamassa Liisa Ihmemaassa on mukana Rönnin Kesäteatteriin sävelletyt laulut. Sävellystyön on tehnyt itsekin näyttämöllä oleva Suvi Lindell-Mäkelä. Laulut johdattelevat näytelmää tarinasta toiseen. Varsinaista juontahan näytelmässä ei tavallaan ole, ellei juoneksi lasketa yksinkertaisesti sitä, että Liisa putoaa kaninkolon kautta ihmemaahan ja herää monien tapahtumien jälkeen jälleen kotinurmikollaan.

Ensi-illan yleisön joukosta kuultuina kommentteina olivat sanonnat, joissa näytelmän todettiin olevan juuri sellaista teatteria, jota haluaa katsoa. Psykologisesti asiaa perusteltiin niin, että tuollaiselta hassulta ihmemaalta meidän aikuisten maailma varmaan lasten silmissä näyttääkin.

Rönnin Kesäteatterissa Liisan seikkailut Ihmemaassa ovat nähtävissä tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin heinäkuun loppuun saakka. Sunnuntaina 14.7. sekä tiistaina 16.7. j< 30.7. ei kuitenkaan ole esityksiä.

Go to top